Huhtikuun hullutuksia

Aikaa on mennyt niin hirveän paljon edellisen kirjoitukseni jälkeen, että jaan tapahtumamme kahteen erilliseen postaukseen. Tämä ensimmäinen keskittyy koko perheemme puuhiin. Toisessa käyn läpi tunnelmiani liittyen pitkän kirjoitustauon aiheuttaneeseen tenttiin. Vaikka rehellisyyden nimessä täytyy todeta, että tentti ei ollut ainoa syy pitkään taukoon. Asioita ja tapahtumia on niin paljon, että taidan laittaa niitä erillisten alaotsikoiden alle.

Vieraidemme loppuloma:
Vaikka valasristeily jäikin miehiltä kokematta, jäi loma selvästikin aika lailla plussan puolelle. Kävimme yhdessä katsomassa BC Eagles:in amerikkalaisen jalkapallon harjoitusottelua. Tämä ei ollut liian positiivinen kokemus, sillä samanaikaisesti ripotteli vettä, ja iso kymmenien tuhansien ihmisten areena oli aivan autio. Mutta kävimme kuitenkin. Onhan kyseessä täkäläisittäin tärkeä laji. T vei vieraamme ja lapset kirkkoon Palmusunnuntaina, ja kävimme kaikki syömässä yhdessä Bostonin keskustassa juuri ennen heidän lentokoneensa lähtöä. Kun näimme heidän hyppäävän metroonsa, totesi E: "It's kind of sad to see people go after so short visit". Selitin E:lle, että Suomessa asuessamme olisi harvinaista, että joku olisi meillä paria päivää pidempään. E:n tunnelman jakaa moni muukin perheessämme, joten ymmärrätte varmaan vieraiden olevan meille kovin mieluisia. Saa tulla!

Ronskulan synttärit
Meidän ihana tyttösemme täytti seitsemän vuotta. Koulupäivä oli kuitenkin ollut pettymys. Vaikka syntymäpäivä oli huomioitu luokassa, rehtorin kuulutuksessa ja vielä after school:issakin, oli päivä ollut jälleen Iso-O:n elämän "worst". Syy tähän oli jokin pääsiäiseen liittyvä projekti, joka oli ollut "ihan hirveän tyhmä". Ongelma ei täysin minulle auennut. No, onneksi illan yhteinen ateria ja T:n tekemä pullavanukas sekä erityisesti postin tuomat lahjat ja sähköpostitse välitetyt tervehdykset ilahduttivat niin paljon, että Iso-O oli jälleen oma, iloinen itsensä. Kiitokset ihanista lahjoista, joista jokainen osui erinomaisesti kohdalleen!

Omat tutkimustyöni ja viisumisäätöni:
Olen saanut posterini valmiiksi, ja odotan lähteväni sen kanssa parin viikon päästä New Orleansiin. Totta puhuen nyt ei olisi kyllä mitään mahdollisuutta lähteä viikoksi hummailemaan, mutta on liian myöhäistä ilman seuraamuksia peruakaan. Itse posteriesitystä en odota yhtään. Tiedän joutuvani seisomaan sen äärellä 1,5 tuntia. Saa nähdä, tuleeko kukaan sitä katsomaan.

Eräänä aamuna sain yksityiskyydin North Stationilta työpaikalleni. Yleensä bussi on aivan täynnä. Aamuisinkin siellä on vähintään kymmenen ihmistä. Mutta jostain syystä tuona aamuna klo 7 kukaan muu ei kyytiä tarvinnut. Kuljettaja kysyi minulta määränpääni, ja ajoi ilman normaaleja mutkia suoraan muutamassa minuutissa Martinos Center:ille. Luksusta!

Viisuminvaihtoprosessini vuoksi jouduin jättämään irtisanoutumisilmoitukseni nykyiselle pomolleni. Tai oikeammin virastotädeille, sillä hehän näitä virallisia asioita pyörittävät. Minun pitää irtisanoutua ennen Suomeen lähtöäni, sillä tulen uudentyyppisellä visalla takaisin; päällekkäin ei kuulemma voi kahta pitää. Samalla tämä tarkoittaa sitä, että lopetan työni Martinos Centerillä noin kuukautta aiottua aiemmin. Hups. Töitä olisi paljon enemmän, kuin mitä kuukaudessa ehdin. Tuntuu samalla sekä haikealta että vapautuneelta. Hyvän mielen sain, kun ryhmämme miehet Turkista, Rhode Islandilta, Idahosta, Paraguaista, Brasiliasta ja Koreasta yhdessä tuumin totesivat lähtöni olevan kovin haikeaa.

Viisumipyörityksestä en jaksaisi kirjoittaa mitään, sillä se on ollut todella tuskaista ja täytyy kyllä sanoa, että heinäkuussa alkavan ohjelman on syytä olla tämän kaiken arvoista. Erityinen pommi putosi, kun kuulin saavani erään olennaisen lomakkeen vasta, kun pystyn todistamaan olevani Suomessa. Tämä todistelu aiheuttaa vähintään 1,5 viikon viiveen, mutta pahimmillaan melkein viiden viikon viiveen Suomeen saapumiseni ja haastatteluaikani välillä. Byrokratia on aina ollut minun hankalaa, mutta tämän prosessin aikana olen törmännyt oikeisiin kukkasiin.

Jotain positiivistakin onneksi. Käytyäni edellisellä viikolla mittauttamassa B-hepatiittivasta-aineeni, sain iloisen uutisen vastausta soittaessani. Olen immuuni, minun ei tarvitse kaiken tämän keskellä yrittää keksiä parasta tapaa saada uusia rokotuksia järjestymään.

Pääsiäinen:
Vietin oman pääsiäiseni nenä kiinni kirjassa. T huomioi lähestyvän tenttini hienosti, ja järjesti itselleen ja lapsille kaikenlaista ohjelmaa. Pitkäperjantaina, joka oli lapsilla vapaa, lähtivät he käymään Cape Cod:illa T:n kurssikaverin vanhempien mökillä/talossa ihailemassa pieniä kilipukkeja. Näin jälkikäteen videon näistä kohtaamisista: Iso-O istui tuolilla onnellisena pieni kilipukki sylissään sitä silittäen, Pikku-O kulki kilien perässä samalla tahtomattaan niitä säikyttäen, ja E katseli hieman sivusta. Reissun aikana he olivat käyneet myös hiekkadyyneillä pyörimässä rinteitä alas ja Provincetown:issa, aivan Cape Cod:in kärjessä syömässä. Kaikki puhkuivat hyvää mieltä reissun päätteeksi. Pieni itku Iso-O:lle tosin tuli, kun hän ei saanutkaan ottaa kahta kilipukkia mukaansa.

Pääsiäissunnuntaina T ja lapset lähtivät kirkkoon aamupalalle sekä osallistumaan kirkonjälkeiseen Egg-Hunting-tapahtumaan. Kaikilla oli pussit täynnä munia, joista löytyi suklaan lisäksi vaikka mitä muovihärpäkettä. Iloisia olivat. Illasta he kaikki lähtivät vielä eteläafrikkalaisten F:n ja D:n kotiin illanviettoon. Menin itse aikaisin nukkumaan, mutta heräsin, kun makuuhuoneeseemme tultiin toistuvasti kertomaan kaikenlaista asiaan liittyvää ja - liittymätöntä juttua.

Pyöräkärryepisodi:
Pikku-O on ikänsä puolesta jo sovelias pyöräilemään joko itse tai käyttämään aikuisen pyörään kiinnitettävää tandemosaa (jollaisen saimme, emme olisi ostaneet). Pyöräkärry on kuitenkin ollut meille arvokas, sillä pojan koko aiheuttaa rajoituksia edellä mainittujen käyttöön. Mutta nyt ajauduimme ikävään tilanteeseen. Pyöräkärrymme sanoi sopimuksensa totaalisesti irti. Kärsinyt se on ollut aiemminkin, mutta nyt se ei enää ole korjattavissa. Meidän pitää siis äkkiä keksiä jotain korvaavaa. Toisaalta harmittaa hankkia uusi kärry mahdollisesti vain muutamaa kuukautta varten, toisaalta taas pyöräily itse tai tandemosan käyttö ovat ihan mahdottomia. Miksi tuo poika kasvaa niin hitaasti?

Terveysasioita:
Oivan puheenkehitys on ollut hidasta, mutta onneksi kehitystä on tapahtunut. Nykyään häntä on melko helppo ymmärtää ulkopuolisenkin. Tai ainakin näin on preschoolista kerrottu. Kiinnitimme kuitenkin huomiota siihen, että Pikku-O tarvitsee hyvin kovaäänisen kehoituksen tavanomaisten asioiden suorittamiseen, laittaa herkästi käden korvan taakse ja kysyy:"Mitä?" tosi usein. Testasimme hänen kuuloaan ruokapöydässä käyttämällä normaalia puheääntä ilman, että hän pystyi lukemaan huulilta. Kävi ilmi, että kuulo on vähintäänkin alentunut. Tässäkö selitys puheviivästymään? Asiaa selvitellään eteenpäin neuvolassa kesällä.

Terveysasioita on riittänyt monenlaisia, mutta elämme samalla hengessä mukana lastemme pikkuserkun tuoreen diabetes-diagnoosin vuoksi. Kerrottuamme lapsillemme tytön sairastumisesta, ottivat he sen hyvin tunteikkaasti vastaan. Iso-O säntäili ympäri huonetta voivotellen kovaäänisesti ja E:kin kyseli monenlaisia kysymyksiä. Syynä tähän vahvaan reagointiin on heidän koulussaan vuosia sitten tapahtunut kuolemantapaus samaisen diagnoosin viivästymisen vuoksi. Lapset rauhoittuivat, kun kerroin tytön voinnista ja tilanteesta tarkemmin. Voimia A:n perheelle!!

Loppusanat:
Siinä pähkinänkuoressa tärkeimmät parin viime viikon ajalta. Palaan tenttiini myöhemmin. Onnittelemme kaikki tänään 11.4. kuusi vuotta täyttävää lastemme serkkua!